Maan korvessa kulkevi lapsosen tie

20.11.2023

Tämä viikonloppu vierähti kotosalla Korvenkadulla rakkaan perheen kanssa. Lelut sai olla rauhassa levällään, tai en ainakaan minä niitä välillä keräillyt. Fokus oli Jumalan silmäterässä – lapsessa.

Viikot vilisevät hurjaa vauhtia. Olen huomannut, että kun tiistai on ohitettu, niin sitten onkin ihan kohta jo perjantai. Alan ymmärtää omien vanhempieni päivittelyä nopeasti kuluvasta ajasta. Lapsena tuota ajatusta ei voinut mitenkään käsittää, kun pelkkä Pikku Kakkosen odottaminen tuntui iäisyydeltä.

Lastenlasten kanssa leikkiminen ja ajan viettäminen on valtava siunaus. Itselläni ei ole ollut koskaan mahdollisuutta viettää aikaa omien isovanhempieni kanssa. Olin muutaman kuukauden ikäinen, kun viimeinenkin isovanhempani kuoli. Nyt, kun itse olen mumma, olen saanut maistaa, miten suurta ja syvää sukupolven ylittävä rakkaus voi olla. Tässä vaiheessa elämää näen lasta katsoessani paljon sellaista herkkyyttä ja suloisuutta, jota en elämäni ruuhkavuosina kyennyt aina näkemään.

Näen omia pieniä lapsenlapsiani muutaman viikon välein. Olen varhaiskasvatuksen opettaja ja neljän lapsen äiti, joten tiedän varsin hyvin, miten lapsi kasvaa, kehittyy ja oppii, mutta silti hämmästelen kasvun ja oppimisen ihmettä joka kerta lapsenlapset nähdessäni. Puheen pulpahtaminen ja kielen oppiminen on ihan käsittämätön juttu, samoin liikkeelle lähtö, mutta lasten ilmeet, ne ne vasta ihania ja ihmeellisiä ovat. Niiden takana on jotakin mittaamattoman arvokasta, sellaista, jonka vuoksi tahdon kertoa myös lapsille rakastavasta Taivaan Isästä ja Jeesuksesta.

Jos me, jotka olemme saaneet oppia tuntemaan rakastavan Jumalan, Isän, joka uhrasi ainoan Poikansa, että meillä olisi iankaikkinen elämä, emme kerro Jeesuksesta, niin miten voi lapsi löytää tässä yhä pimenevässä maailmassa Elämän tien?

"Minä olen tullut valoksi maailmaan, ettei yksikään, joka uskoo minuun, jäisi pimeyteen."
Joh. 12:46

Meillä aikuisilla on vastuu - lapsilla oikeus. Jääköön tämä ajatus sydämelle tänään lapsen oikeuksien päivänä.