Näköalapaikalla

18.02.2024

Tänään lähdin upean keväisen auringonpaisteen siivittämänä päiväkahville kotoa muutaman sadan metrin päässä olevalle näköalapaikalle. Mustavuoren huipulta, tai sen liepeiltä, näkee upeasti kilometrien päähän. Otin myös kameran mukaan, ja rakkaan puolisonikin sain seurakseni. Päiväkahvi jäi minulta juomatta, mutta kuvasta tuli mielestäni hyvä!

Näköalapaikka nousi sekä sanana että paikkana ajatuksiini, kun ajelimme aamupäivällä Helsingistä  kotiin. Olimme olleet papan kanssa hoitamassa rakasta lapsenlasta. Ehkäpä juuri siitä syystä, että olin ollut mumma-hommissa, sain ymmärtää minkälaiselle näköalapaikalle Jumala on minut ammattini kautta johdattanut. 

Olen vastustanut Jumalan johdatusta elämäni aikana monta kertaa, mutta kyllä se niin on, että Isä tietää ja hoitaa asiat paremmin kuin ihminen. On turvallista luottaa Jumalan johdatukseen ja jättää jokainen askel ja valinnan vaihe rukouksin Herran haltuun. Hänelle ei mikään ole mahdotonta ja hänen tahtonsa on aina hyvä, silloinkin, kun minun on vaikea ymmärtää tai vastaanottaa sitä. 

Vaan niin paljon korkeampi kuin taivas on maata, ovat minun tieni korkeammat teidän teitänne ja minun ajatukseni teidän ajatuksianne.
Jes. 55:9

Kiitän Jumalaa siitä, että hän on taivutellut tahtoani ja johdattanut minut takasin koulutustani vastaavaan työhön. Tänään nimittäin ymmärsin, että varhaiskasvatuksen opettajana olen valtavan suurella NÄKÖALAPAIKALLA! Saan päivittäin nähdä pienten lasten elämässä tapahtuvan suuria ihmeitä - ja samalla paikalla saan myös nähdä laajasti tämän ajan vanhemmuuden suuria haasteita. Niissä haasteissa toivon voivani olla enemmän avuksi. En vain tiedä miten. Siksi rukoilen: Herra mitä tahdot minun tekevän? Auta minua auttamaan.

Minä johdatan heitä kun he kulkevat rukoillen.
Jer. 31:9

Mikä on se näköalapaikka, jolle Jumala on sinut johdattanut tai mille hän tahtoo sinut johdattaa? Mikä on se juttu, josta hän tahtoo puhua juuri sinulle?

Ollaan kuuliaiset Jumalalle - ja pienimmässäkin uskolliset. Jumala näkee kaiken.