STOORI JA TOINENKIN
Sanan Sateen stoori
Kuivan kaivon äärellä
Oli syksy2002. Koko Suomi kärsi kuivuudesta. Sadetta ei yksinkertaisesti tullut ja sen seurauksena monista kaivoista loppui vesi. Niin tyhjeni sekin kaivo, josta minä veteni silloin ammensin. Kokemus oli rankka, mutta opetti paljon. Vesi lakkasi tuolloin olemasta minulle itsestäänselvyys. Siitä tuli kallisarvoinen lahja - taivaasta annettu.
Viimeinen pisara
Palomiesten kaivoon kantama vesi hupeni kuusihenkisen perheen käytössä nopeasti. Kerran, kun kannoin pihasaunan pumppukaivosta juotavaksi kelpaamatonta vettä vessanpönttöjen vetovedeksi, lyyhistyin saunapolulle vesisaavini äärelle ja annoin Luojalle lupaukseni. Lupasin olla käytettävissä, jos kelpaisin hänelle taivaallisiin vesiprojekteihin.
Tahdoin tehdä jotakin konkreettista niiden ihmisten hyväksi, jotka joutuvat kantamaan vetensä päivittäin kilometrien päästä. Tahdoin saada auttaa. Olin henkilökohtaisen kokemuksen kautta samaistunut vahvasti afrikkalaisen naisen ja äidin arkeen.
Jumalan johdatuksessa
En lähtenyt itse Afrikkaan vettä kantamaan. Jäin rukoilemaan. Rukoilin, kunnes kesällä 2004 sain ajatuksiini nimen Sanan Sade. Perustin toiminimen ja uskoin voivani auttaa sen avulla. En vain tiennyt miten.
Vuodet kuluivat. Omassa elämässäni tapahtui paljon, mutta Sanan Sade eli pöytälaatikosa hiljaiseloa, kunnes koitti kevät 2012. Julkaisin silloin esikoiskirjani Turva Jumalassa ja Sanan Sateesta tuli kirjan kustantaja. Toivoin voivani auttaa jatkuvasta vedenpuutteesta kärsiviä Afrikassa asuvia lähimmäisiäni kirjani avulla. Päätin lahjoittaa kirjan tuoton luotettavan kristillinen järjestön kautta afrikkalaiseen vesihankkeeseen. Rukoilin johdatusta, ja Jumala johdatti.
Talossa, jossa tuolloin asuin, oli pihasaunalla Nira-merkkinen vesipumppu. Siinä oleva logo oli niin kaunis, että olin kiinnittänyt siihen huomiota. Googlettamalla selvisi, että pumppuja oli valmistettu vuosikaudet Vammalassa, nykyisessä Sastamalassa, silloisessa kotikaupungissani. Soitin tehtaalle ja pienen juttutuokion myötä kuulin Suomen World Visionin toiminnasta.
Yhteistyötä
Otin yhteyttä Suomen World Visioniin jakerroin heille kokemuksestani ja halustani saada olla mukana jossakin vesihankkeessa.
Kuinka ollakaan, Ugandasta löytyi toiveitteni mukainen avustuskohde. Jäimme odottamaan Jumalan johdatusta. Noin vuoden kuluttua unelmastani tuli totta. Kirjani oli tuottanut summan, jolla halusin tukea meneillään olevaa vesihanketta.
World Vision on kansainvälinen kristillishumanitaarinen kehitysyhteistyöjärjestö, joka tekee pitkäjänteistä työtä lasten elinolojen parantamiseksi siellä, missä hätä ja avuntarve on suuri.
Kuva: Suomen World Vision 2012
World Vision rakensi Ugandaan Busian kaupungin laidalla sijaitsevaan Sofia-nimiseen slummikylään kuusi vesikioskia, kylän ensimmäiset vesipisteet. Siihen asti äidit ja lapset olivat kantaneet vettä kaukaa slummin ulkopuolelta, tai sitten olivat ammentaneet suojaamattomista vesilähteistä, jolloin oli suuri riski saada jokin vesiperäinen tarttuva tauti.
Kiitän Jumalaa, että sain olla edes pienesti mukana tässä taivaallisessa vesiprojektissa. Nyt Sofian slummikylässä saadaan vesihanasta puhdasta vettä. Sydämelläni on yhä puhdas vesi, ja ennen kaikkea se vesi, joka kumpuaa iankaikkisen elämän lähteestä. Katsotaan, miten Jumala askeleita johdattaa...
Toinen stoori
En koskaan ollut ajatellut lähteväni Siperiaan, mutta eräänä päivänä aloin odottaa sinne pääsyä...
Yllättävä kysymys
Joitakin vuosia sitten Pyhä Henki tuli hyvin erityisellä ja erikoisella tavalla luokseni ja esitti minulle selvällä suomenkielellä kysymyksen: "Oletko valmis lähtemään Siperiaan?"
Kysymys oli niin yllättävä, että keskeytin avustusvaatteiden pakkaamisen ja istahdin sängyn laidalle vetämään hiukan henkeä.
Olen, oli kohtalaisen nopeasti antamani vastaus, mutta asetin siihen kaksi ehtoa. Ensimmäiseksi tahdoin saada olla varma, että Jumala oli lähettäjä. Toiseksi pyysin, että aviomieheni saa saman kutsun. Yksin en ollut valmis lähtemään Siperiaan.
Mieheni oli samaan aikaan kuljettamassa vankeja kirkkoon. Pyhä Henki oli kehoittanut miestäni menemään seurakunnan eteisessä olevalle kirjalainauspisteelle. Hetken empimisen jälkeen näin tapahtui.
Kun puolisoni palasi illalla kotiin, ojensi hän käteeni kirjan nimeltä Siperian kierros. Tämä riitti meille todistukseksi Jumalan mukana olosta.
Odotusta ja täsmäjohdatusta
Ihmeelliset ovat Herran tiet ja meitä todella johdatetaan, kun me rukoillen kuljemme. Kaksi vuotta myöhemmin saimme yllättäen kotiimme yövieraita. Hospice-Raduga-Omskin johtaja Valery Evstigneev saapui meille Siperiasta ja Rauha-Lilja Ben-Kiki Israelista. Yhteys syntyi, Siperian kohde oli selvä, ja sitten kun Herran aika tuli, kaikki asiat järjestyi ihmeellisellä tavalla. Jumala vahvisti kutsun ja piti kaikista käytännön asioista pikkutarkan huolen.
Herra todella tahtoi lähettää juuri ennen joulua 2019 kaksi kielitaidotonta palvelijaansa Omskiin kehitysvammaisten lasten hoitokotiin, Hospice Radugaan. Teimme mitä osasimme ja annoimme mitä pystyimme. Me emme tehneet ihmeitä, mutta Jumala teki.
Rakastamaan lähetetty
Yksi matkan merkittävimmistä hetkistä oli perheiden kanssa yhdessä vietetty ilta, jolloin vaikeasti kehitysvammaisten lasten vanhemmat saivat kertoa tuntojaan. Erään äidin todistus siitä miten Jumalan vaikuttama aito ja pyyteetön rakkaus oli koskettanut häntä kolme viikkoa kestäneen hoitojakson aikana, jäi vahvasti sydämelle. Ymmärsin, että Jumala oli lähettänyt meidät rakastamaan arjessa juuri näitä lähimmäisiä.